Marsucore

Poliittinen kannanotto

Täten Marsucore julkaisee ensimmäisen virallisen poliittisen kantansa. Kuten jo aiemmin kävi ilmi, mehän suorastaan rakastamme uutta tekijänoikeuslakia, joka myös Lex Karpelana tunnetaan. Tästä päästäänkiin kätevästi kannanottoon. Huomatkaa, että tämä ei missään tapauksessa ole yksityinen, tosiasioiden pohjalta muodostettu mielipide vaan *masinoitu,* vääristynyt mielipide. Lisäksi tämä ala-arvoinen lapsen-omainen hyökkäys kohdistuu yksittäiseen ihmiseen, joka ei yksin saanut lakia aikaan. Siis: Tanja Karpela on tyhmä lehmä Vaikka Karpelalla eittämättä onkin joitakin ansioita, tässä asiassa hän mokasi täysin. Ilmeisesti henkilöllä, jonka suurin meriitti on Miss Suomi-voitto, ei ole riittävästi rahkeita hallitukseen. En toki halua väittää, etteikö missi voisi olla hyvä ministeri, mutta silti. Täten kiitän ja todistan, että lain vastustajat ovat naurettavia ala-ikäsiä nulikoita, joita ei kannata ottaa vakavissaan. Väittäisin jopa, että lähes yhtä naurettavia kuin lain puolustajat.

Lain voimaan astumista odotellessa kannatta tutustua DeCSS-galleriaan ynnä muuhun, mokoma kun ilmeiseti käy laittomaksi. Ja muistakaa pysyä masinoituina (sillä nimellä kansalaisaktiivisuus nykyään tunnetaan).

Lisäänpä vielä tähän ylläolevaan liittyvän lainauksen kanavalta #organisoitukeskustelu (IRCnet):

<Ke> aika suuri osa vastustajien kommenteista on ala-arvoisia
<Ke> ainostastaa toi laki itse pääsee alemmaksi
<mjr> siinä ollaan molemmin puolin kyllä kunnostauduttu
<mjr> ala-arvoisessa argumentoinnissa
<mjr> erona on se että meillä on hyviäkin argumentteja ;)

arcatan

Täten todistan että koko marsucore, tai ainakin minä ja Dai-kuma:kin varmaan (vaikka varmahan en voi olla kun hän on juuri nyt poissa paikkakunnalta) ovat tämän lausunnon takana jopa teoreettisen ylärajan ylittävästi, eli sen kuuluisan 110 % verran, ja ovat siis myös niitä edellämainittuja nulikoita, eikä vain arcatan, jos hänkään. Siis. Kai. Ota tästä nyt selvää sitten.

r2

Seuraukset

 
kannanotto.txt · Viimeksi muutettu: 2006-09-23 08:47 (ulkoinen muokkaus)
 
Recent changes RSS feed Driven by DokuWiki